Uunijuurekset
Elokuu - satokuu - aika, jolloin sato alkaa kypsyä. Tällä kerrostaloasujalla ei ainakaan ole omaa kasvimaata (ja kasvihuoneterrarionikin on vähän vaiheessa; ensi vuonna sitten!), mutta onneksi (perhe)suhteista hyötyy monella tapaa.
Elokuun ruuaksi mikä olisikaan kovempi sana kuin uunijuurekset! Simppeli ruoka lähikasvimaan turvallisista raaka-aineista. Uunissa kypsyttäminen vaatii aikansa; mutta valmistelu on aikas helppoa!
Uunijuurekset:
3 punajuurta
3 perunaa
3 porkkanaa
3 sipulia
öljyä
hunajaa
suolaa
pippuria
kuivayrttejä (timjami, rosmariini..)
Lohko kasvikset jonkinmoisiksi lohkoiksi, hiero niihin öljyä, hunajaa sekä muita mausteita. Tunge 200-asteiseen uuniin ja pidä niitä siellä niin kauan kunnes kaikki on muuttunut pehmeiksi. Mikäli ruoka alkaa kuivaa ennen kypsymistä peittele foliolla ja/tai laske lämpötilaa. Popsi.
(Kuvassa keskellä oleva valkoinen on mozzarellaa, ilman sitä vegaanista).

Kommentit
Lähetä kommentti